Seikkailu partismaassa

More happy pictures

2011-02-14T01:26:00.000-08:00

For the sake of of Valentine´s day,

I´ll put again some pictures on Picasa. Pictures of me and my best friends spending time together. In my life a beardie is not an object, that I would do things for, but an addition to my personality. There are different kinds of ways in enjoying dogs company and mine is not very social or dependant on group activities. I´m not too keen on taking classes with my dogs or gathering together in training dogs or competing. I just enjoy the company of my beardies. My reasons are purely selfish; beardies make my life better and my every day life happier. I prefer harmony and overall positive vibes that the connection with a beardie gives as it´s best. I expect a lot of my dogs. Trainability is today´s idea that means that a beardie has the potential to learn and endure the training pressure. I expect my beardies to be obedient and eager to please me without calling it training. Once I took part in obedience course to see how things should be done and ready to learn something new. I told how we trained dogs 30 years ago when I started with my first beardie. I told we never used any treats in training and the others wondered loudly why a dog would do what you want him to do unless you pay him after work. Typically they compared human work and getting paid for it; earn your livind-idea. Although this comparison between man and dog is absurd I came to think that there is also voluntary work some people do. It means work you do with your heart and for no other reason than wanting to do exactly that, trustworthy dog works just like that. He does what he does because it´s the right thing and it makes him feel good. I also do right things for my dogs; feeding, giving shelter and protection, all kind of care that is required plus affection.
Tricks and learning quick is although easiest and fastest to teach with treats, but perhaps only in the learning phase. Working together with master/mistress is the biggest treat for a true beardie and it is shame if all doing together would be corrupted.
All mentioned above work with some beardies, but sadly not with all. Sometimes the fault is in the dog and sometimes in the owner. Many times dogs potential is left unknown which is pity like a book left unread. And some dogs just don´t have it. Today we always think it´s owners fault if the dog has some faults in his behaviour. By that you can make the owner responsible on what the dog is like. You cant blame the dog unless you have been taking classes, taking the dog to a therapeut, given medication, homeopathy and all kinds of sometimes useful ways to treat sickness. Is it always needed because the owner has done something wrong or could there be fault also in the quality of dogs we use in breeding? It should not be that difficult. Life doesn´t have to be that difficult. People do make most of the problems dogs show, but when an experienced dog owner can´t handle his nervous, shy, constantly barking and manic dog, there is something too difficult in the dog too. Some dogs are nicer to own than others, it´s a fact.
There has been a lot of talk about beardies suitability to live in todays families and society. Beardies nowadays aren´t always easy and nice to live with so what do we risk if we try to improve that? No one can honestly say that we now have problem free stock of beardies when talking of temperaments. Shouldn´t we always want the best for the breed?

So far I´m so pleased with these puppies that I would do the same mating again any time, if only possible.

Instead of painting imaginary threats and assumptions of using beardies to todays showlines, I only can objectively tell about our experiences with beardie+showbeardie (showbeardie according to her lines, not her appearance or temperament) mating and offspring. Wolfies and Rillas puppies are now 10 months old, all living with experienced dog people, beardiepeople, so we all have some backround in noticing the type of what our pups are made of. There hasn´t been any excessive boisterous behaviour, nor difficult ages when they fear of everything, no uncontrollable herding habits, no continuous barking. Instead we are happy to tell about young dogs that are open both in meeting humans and other dogs. They are very wise in their instincts; that means you can trust them to behave correctly with different kinds of encounters. They are very sensitive in reading their peoples mind and always ready to follow our instructions. They have that beardielike sense of humour in their eyes and their cleverness surprises us daily. They are active and as with all my previous beardiepups, they have left their marks on the household. They are calm, thinking, funny, fire&ice when needed and never over excited. Their ears work even when they are deeply involved with something interesting. There is no signs of any kind of nervousness.
I must say their mum is also mentally of super quality, pretty also, but her pups seem to be even bolder and more inventive.

Sick dog is a misery for the whole family

During these past 30 years I´ve had my share of mentally unstable, fysically sick (Addison Disease, HD, panostitis...), and behaviourally challenging types which I´ve loved and taken care of. But since we have these dogs with us to give us pleasure and joy we should use every opportunity to improve their health status. Taking care of a sick dog is not a joy and this whole hobby is turning into nursing hobby because the odds you get a healthy puppy who lives happily till 14-15 years of age, are getting smaller year after year.
Using WBC registered beardies is an opportunity that many breeds don´t have. Like the mom of my puppies who isn´t typical showbeardie, there is still variation in lines in that sector also. If there is variation in showlines it means there is even more in working stock. We have the opportunity to in co operation with breed clubs, genetic researchers and, breeders, owners of worker beardies pick exactly those genetically interesting, breed typical and mentally balanced dogs that would benefit our breed and use them as a cure for today´s bottleneck. That is great! We are given a chance to correct our wrong decisions! We should already have enough knowledge to put secondary subjects aside and concentrate on the overall picture. Better future starts with grown-up and responsible behaviour with an ability to acknowledge the mistakes that have been done.

Beauty of a beardie should not be hidden under overlong coat.
It still is the "villakoiran ydin" ( a finnish saying of pointing out that the most important part that makes those woolly balls behind doors and under sofas is the tiny particle that starts to collect beardie hair around it, making the hair easier to clean up from the floor) That tiny particle is beardies special way of beeing a dog, something special and definitely worth to treasure.

Pictures taken on last Sunday hiking in the beautiful archipelago of Raahe while there was -17 degrees. This 3 hour hiking is easy for these happy creatures and they make my outdoor life more meaningfull and satisfying. Good company is hard to find, I´m happy that I´ve found it.

Winter pictures

2011-01-30T10:24:00.000-08:00

Can´t think of anything better to do on sunday than walking on ice in good company and enjoying the rare January sun. Our oldest beardie, Ruuti, must be left home because she can´t walk too good nowadays, but the younger ones love these free walkings and are always ready to come along.

Link 1

Link 2 Some days older pics of Memma.

Pictures

2010-11-17T11:15:00.000-08:00

A bit newer pictures. Mostly of Memma, Rilla, Kaveri and Wille.

August-pics

2010-11-17T11:06:00.000-08:00

Hello!

Some new photos of the rapidly grown puppies.

Kuvia elokuulta/pics taken in August

Memma has got a new friend: a siberian cat Balladin Maremiana, or Husky as we call her.

Taas kuvia...Pictures...

2010-07-29T10:02:00.000-07:00

A new collection of puppy pictures. Starring Nelli, Niilo, Hilma, Memma and Kaveri.

New pictures...

Pitkästä aikaa; uusia kuvia. New pictures!

2010-07-29T03:23:00.000-07:00

Pentujen kesäpuuhia on dokumentoitu ahkerasti ja tässä hieman satoa ensimmäisen kansion verran.
It is much more fun taking pictures than sitting by the PC and making files of them. Anyway, here comes pictures of the pups taken between late May-Juli. Puppies are still very much alike, only the coat quality and amount varies; but it makes surprisingly big difference in the general appearance. Memma is just lovable and such a sweet girl. Intelligent, eager to please and learn, wise in making new friends and more interested in her family members than anything else. She is also interested in gardening?, guarding and watersports.

Summer pictures

Playing outdoors.

2010-05-19T04:57:00.000-07:00

It´s been really warm and and sunny so pups are outside most of the day playing, eating and sleeping. Today they will be chipped by the vet. Since there always must be someone looking after them, I haven´t been by the computer much, that´s why pictures come so rarely, sorry.
Puppies seem to develop into very clever and calm doggies (honestly). They look straight in the eye and compete with each other of who´s getting most of the attention.

Pictures to check ...

A new set of photos...

2010-05-09T11:40:00.000-07:00

Viime päivien kuvasatoa. Tänään Rilla keksi, että sillä on kotona KAHDEKSAN leikkikaveria. On ihana katsella tuota lempeää peuhaamista, josta selvästi molemmat nauttivat niin kovasti. Leikki sujui tänään jo ainakin Ykkösen ja Memman (Armi) kanssa. Tänään ei ulkoiltu kylmän ja kostean sään takia, joten juoksuratana toimi laajennettu leikkialue eli käytännössä koko alakerta. Matalapaine myös nukutti kovasti ja iso osa päivästä onkin mennyt nokostellessa.

There has been some changes in the names of the puppies. Armada will be Memma, which means a traditional Easter dessert in swedish (puppies were born in Easter). She will stay with us. A tough decision, but she gave us no other possibility. Ykkönen will be called perhaps Hilma and Spitfire maybe Niilo. They all have very nice homes to move into. True beardiepeople. I feel myself very privileged to be able to hand over these lovely little beardies to them.

The newest pics...

Kuvalinkki/More pictures via this link

2010-05-08T10:27:00.000-07:00

Lisää kuvia löytyy tämän linkin takaa...
I´ve got hundreds of photos of our lovely puppies and since it takes such a long time to load them to my blog, I found it easier to share them via Picasa.

More pictures on Picasa:

2010-05-06T13:43:00.000-07:00

Eipä onnistunut vielä. Yritän paremmalla ajalla uudelleen.

Oikealla yläkulmassa on Picasa-linkki, jonka takaa löytyy enemmän kuvia ulkoilevista pennuista. Lisään sinne kuvia tiuhempaan tahtiin...

More 4 weeks pictures

2010-05-02T13:26:00.000-07:00

Armada
Oikku
Blueone
Spitfire

Puppies 4 weeks.

2010-05-02T13:07:00.000-07:00

Helmi
Nassu
Magnum
Ykkönen

Pentujen elämässä tapahtunut tähän mennessä... 4 viikkoa täynnä, kiinteä ruoka maistuu, pisut osuvat jo monesti paperille, emä on mukava, muttei koko ajan mielessä ja ihmiset ovat kivoja lemmikkejä. Lauantaina lämpötila kävi parin tunnin ajan riittävästi plussalla, jotta pienet pääsivät ulkoilemaan ensimmäisen kerran. Se oli tosi jännää.
So far happened in Hill Street... 4 weeks done, lot to go. Solid food tastes great, paper is the best place to to pee, mom is great, but not all the time in mind and the humans make nice pets.
Just for the occasion; portraits of our stars at the ripe age of four weeks.

Pentuvilinää/ Puppies in action

2010-04-27T07:34:00.000-07:00

Pikku pätkä leikkivistä ja kirmailevista koirakakaroista. Ihminen on mukava kiipeilyteline tai lämmin nukkuma-alusta aina tarpeen mukaan. Pennut ovat filmillä kolme ja puoliviikkoisia ja taidot ovat jo karttuneet monessa mielessä.
Puppies are in this film 3 1/2 weeks and already playing and running after every meal. They eat both solid food and milk and keep on growing. They are getting used to the other dogs in our household and they have been welcomed warmly. They are widening their world every day and the bravest one, Spitfire, has already been as far as in the kitchen once.

Two girls, Oikku and Armada.

2010-04-22T13:03:00.000-07:00

Armada is the biggest of the pack. Heartbreaker already...

Oikku was easy to film, calm and sensible girl.

No nyt, Spitfire ja Blueone. Two boys.

2010-04-22T12:57:00.000-07:00

Blueone concentrates on growing and sleeping. Steady guy.

Spitfire is the smallest but not the least. Active and alert boy.

Lisää kuvia tulossa...

2010-04-22T12:45:00.000-07:00

Jostain ihmeen syystä blogger ei nyt suostu lataamaan seuraavia kuvia. Odotamme hetken ja yritän kohta uudelleen.
Jos pennut olivat viikko sitten mielestäni parhaimmillaan, niin nyt täytyy kyllä pyörtää puheet. Nyt ne ovat parhaimmilaan. Aktiivisia ja kiinnostuneita ihmisistä, hajuista ja äänistä. Ikeniä jo selvästi kutisee, koska niitä testaillaan jo kaikkeen vastaan tulevaan; lahkeisiin, sormiin, korviin ja velipojan varpaisiin.
...Bloggeri on edelleen kuvien osalta tiltissä, joten pahimmassa tapauksessa loput kuvat tulevat näkyviin vasta huomenna.

Helmi ja Nassu/ Helmi and Nassu

2010-04-22T12:30:00.001-07:00

This girl was the first to open her eyes, Nassu. Muutenkin nopea kehityksessään.

Helmi is a girl who was woken up for this picture and she wasn´t pleased about it, as can be seen...

3 viikkoa täyttyi!/ Puppies are 3 weeks already!

2010-04-22T12:17:00.000-07:00

This big boy knows how to pose. Magnum ja hyvä kontakti kameraan.

Nr One is a girl and was born as the first of her litter. Ykkönen ottaa rennosti kuvauksessakin.

Pentulaatikossa kävellään/Walking pups

2010-04-18T12:18:00.000-07:00

Tarkoitus oli saada pienistä kävelyn mallia matolla yksittäin, mutta nämä kieltäytyivät tänään esiintymästä täysin. Laatikossa kyllä riehuttiin ja oltiin kovin rohkeita.

Lisää kaksiviikkoiskuvia.

2010-04-15T11:03:00.000-07:00

Ykkönen, Oikku ja Spitfire päällimmäisenä unten mailla. Three sleepers.
Nam! Armi vetää Meeriä nenästä. Armada tastes Meeri.
Alkaa olla jo tungosta tiskillä. It is getting crowded by the table.

At the weekend we´ll add here some video of these small ones while learning to walk.

Kaksi viikkoa, uskomatonta/ Two weeks already!

2010-04-15T10:23:00.000-07:00

Nassu vetää remmiä! Hädin tuskin jaloillaan ja leikki jo kiinnostaa. Nassu plays with a toy.
Nassu nauttii masun rapsuttelusta. Nassu enjoys being scratched on her tummy.
Spitfire leikkii Oikun kanssa. Helmi jonottaa. Spitfire playing with Oikku while Helmi awaits her turn.
Nassu taas. Tässä möyritään Mamman karvoissa. This is Nassu playing in her mothers hair.
Armada maistaa Blueonea. Armada is tasting Blueone.

Nämä pennut ovat aivan mahtavia!
Kaksi viikkoa on mennyt nopeasti. Lyhyt aika, mutta pennun elämässä siinä ajassa ehtii tapahtua ihmeitä. Maanantaina Nassu kurkisti ulkomaailmaan ensi kerran ja sitten ovat muut seuranneet omaan tahtiinsa perässä. Kuulemisen ja näkemisen taidot ovat kuin avaimia ulos suljetusta emän ja pennun tiivistä vuorovaikutussuhteesta, jonka ulkopuolella ei ole mitään pentua kiinnostavaa tai tälle tarpeellista. Kaikki oleellinen ja elintärkeä on siinä, että emä on lähellä säännöllisesti ja aina tarvittaessa. Pentulaatikolla viipyvä ihmettelijä on ulkopuolinen, jonka olemiset ja menemiset eivät laatikkokansaa hetkauta. Sitten tulee päivä, esimerkiksi 14.4., jolloin laatikosta yhtäkkiä katsookin utelias, joskin unelias, silmäpari vastaan ja tutkii kiinnostuneena ojennettua kättä. Uusi yhteys on syntynyt.
Meillä, Rillan perheellä on nyt tehtävä. Antaa näille pienille mahdollisimman kannustava alku ihmisen kaveriksi kasvamisessa.
Few words in english also:
2 weeks have gone so quickly. Most of the puppies weigh already more than 1 kg and they are all growing steadily in their own pace. Their eyes have opened this week and pups are practising walking many minutes every day. They hardly can see at all and they still try to play with each other. What a joy it is to have them with us!

Blueone, Oikku ja Armada

2010-04-11T10:24:00.000-07:00

Video; Spitfire

2010-04-11T10:15:00.000-07:00

Spitfire

2010-04-11T10:03:00.000-07:00

Seuraavat kaksi...

Ykkönen ja Magnum

2010-04-11T09:34:00.000-07:00

Tässä ensimmäiset kaksi koekuvauksissa. Enemmän ja vähemmän unisina, koska täydessä vauhdissa osa ottaa jo jalat alleen ja ilman näkökykyä meno on aika pelottavan näköistä.

Yksi viikko tuli täyteen!

2010-04-08T10:48:00.000-07:00

Nyt ovat sitten ensimmäiset täyttäneet yhden viikon ja viimeisetkin sitten huomenna aamulla. Rillan kunto kohenee koko ajan ja maitoa tulee ilmeisesti riittävästi, koska kaikilla pennuilla paino nousee 40-60 grammaa/vrk ja välillä otetaan jo pitempiä nokosia syöntien välissä. Rilla ei malta millään jäädä kotiin, kun muu lauma lähtee lenkille, joten olen vienyt jo Rillaakin pihan ulkopuolelle asioilleen. Rillan mielenrauha vaatii liikuntaa, joten se sitä saakoon. Lyhyinä pätkinä siis. Alustan pesun jälkeen kotiin päästyämme Rillalla on kyllä jo kova kiire tarkastamaan pesueen tyytyväisyyden taso. Jos maassa on rauha, ei Rilla turhaan herättele muksujaan, vaan antaa pienten nukkua ja ryhtyy vasta tarvittaessa huoltohommiin. Rilla ei ole minkään asian suhteen turha höösääjä ja sama tyynen tyylikäs linja näyttää pätevän lastenhoidossakin. Tässä kuvia muutaman tunnin takaa.

Elävää kuvaa pennuista

2010-04-06T10:17:00.000-07:00

Tällainen elämä syntyy, kun Rilla palaa maailmalta, eli vesikupilta takaisin lastensa luo. Tässä ollaan jo kokonaista neljä päivää vanhoja. Pennut alkavat jo yksilöityä ja niille on löytynyt tunnistamista helpottavat nimet. Magnum (raamikas ja tumma, muitakin merkityksiä kuulemma on), Spitfire, Blueone, Ykkönen, Oikku, Helmi, Armada ja Nassu. Nimet ovat työnimiä ja kaikille nimille on jokin selkeä peruste, jonka mukaan ne luontevasti löytyivät.

Kolme kuvaa vielä

2010-04-05T08:34:00.000-07:00

Tässä vielä Ykkönen ensimmäisenä (narttu) ja sitten taas narttupentu. Alimmaisena on Spitfire-niminen urospentu. Huomenna tänne jää sopivasti yksi koululaisista sairastamaan flunssaansa, joten ei tarvitse jättää pesuetta vielä omin päin olemaan.

Yksittäiskuvia pentusista

2010-04-05T08:04:00.000-07:00

Tässä pienistä lähikuvat. Ensimmäisenä näkyy viimeisenä syntynyt narttu. Alapuolella on iso ja tumma uros, jonka jälkeen taas narttupentu. Seuraavaksi tulee narttupentu ja sitten sininen urospentu.
Lauantai-iltana Rillan lämpö lähti yhtäkkiä nousuun ja yöllä hain päivystävältä antibioottikuurin, kun kuume alkoi jo hirvittää. Kuumeesta huolimatta maito on riittänyt ja pennut ovat tyytyväisiä. Nyt Rillankin olo on helpottunut ja viime yön sain sitten jo nukkuakin. Tietty heräilin aina tarpeen tullen ja usein tarpeettomastikin, mutta tilanne on jo stabiili.

Pentujen toinen päivä

2010-04-03T13:16:00.000-07:00

Tässä vaiheessa pennut on nimetty vasta tulonumeroillaan, jotka persoonan vähän valjettua luultavasti muuttuvat kuvaavammiksi työnimiksi. Kaikilla poikasilla on lähtenyt paino kivasti nousuun, ja elo on yhtä syömistä ja nokosten ottoa. Kuvien lisääminen siirtyy teknisten ongelmien ja inhimillisen väsymyksen vuoksi huomiseen.

2010-04-02T12:46:00.000-07:00

Odotus on ohi!
Eilen ja tänään, sekä aprillina, että ei, syntyi meille kahdeksan uutta partiselämän alkua. Synnytys sujui hyvin ja lapset ovat reippaita ja kauniita. Pennuista viisi on narttuja ja kolme poikia. Yksi poika on sininen ja muut mustia, kohtuullisin merkein. Huomenna lisään yksittäiskuvia ja tarkempia tietoja; nyt on ollut uutta kiirettä, joka aloittelevalle kasvattajalle teettää enemmän työtä kuin kokeneelle. Nyt näyttää siltä, että kaikki pentua odotelleet saavat omansa. Hyvä Rilla ja Wolfie.

Paljonko tilaa vie muutama koira ja muutama ihminen

2009-02-23T02:38:00.000-08:00

"Niin kauan kuin ihmisellä on oma itsensä, tarvitsee hän vain muutamia harvoja ystäviä, muutamia harvoja, hyvin harvoja kirjoja ja koiran. Mutta on elettävä maalla. Ensimmäisen kaupungin rakensi paholainen, ja siitä syystä Jumala hävitti Babelin tornin". Nämä sanat tulevat usein mieleeni, kun törmään vaeltelevan elämäntapani myötä, vapauttani rajoittaviin muutoksiin kotikyläni raitilla. Yksilöllistä tietenkin on, kuinka paljon ja laajalti meistä kukin ilmaa ympärilleen tarvitsee, mutta välillä tuntuu, kuin se jalansija, jonka kengilleen on saanut raivattua, olisi se tila, johon pitää tyytyä. Partiksilla on tämä sama tilantarve ja ilmavuuden kaipuu, kuin minullakin. Luulen, että se juontaa koirillani paimenen menneisyydestä, jolloin oli tärkeää hallita ympäristönsä ja nähdä mahdollisimman kauas. Minulla ei ole paimenen menneisyyttä, mutta kukaties edellisessä elämässäni olin paremminkin saalis, kuin peto, koska edelleen haluan tietää ensimmäisenä kuka kulkee ja missä. Vaistoni ja aistini ovat surkeat kavereihini verrattuina, mutta pääni keikkuu onnekseni huomattavasti koirien näkökulmaa korkeammalla, jotta kunnon pomona osaan ennakoida oman pikku laumani liikut ja siirtymiset, siten ettei yllätyksiä lenkeillä paljon pääse sattumaan. Mielestäni olen jo mokannut, jos joudun huutamalla vaikuttamaan koiran reaktioihin. Mieluummin kerron koiralle jo ennalta, mitä tulevassa tilanteessa tehdään; arvioin kiinniottamisen tarpeen, väistämisen mahdollisuuden ja koiran sietokyvyn suhteessa kohteen?, häiriön? kiinnostavuuteen. Olen siis paimenten paimenena, koska yhteiskunta on kuitenkin meidän ihmisten ja näinollen minulla on vastuu karavaanini sopeutumisesta muiden kulkijoiden sekaan. On myös tilanteita, joissa mielihyvin jätän valintoja myös koirieni tehtäväksi. Kuten esim. lumisessa maastossa reitinvalinnan vanhimmalle ja huonojalkaisimmalle, koska jollain keinolla Ruuti löytää aina sen vähälumisimman reitin.
Suhde lampaisiin on meillä testaamatta ainakin koirien osalta. Minä olen itseni testannut ja huomannut, että pelkään lampaita. Lammaskohtaamisessa jättäisin mielelläni homman partisteni haltuun. Satavarmasti suoriutuisivat tilanteesta minua tyylikkäämmin. Siksipä varmaan nuo paimenkuviot ovat meiltä jääneetkin, kun epäilen hämmentäväni koirieni maailmankuvaa, kun huomaavat emännän epävarmuuden. No, asia on kesken ja ehkä ajan kanssa tottuisin villantuottajiinkin ja asian ydin nousisi harrastusmielessä päällimmäiseksi.
Tämä tilakysymys tuli mieleen eilen kolmituntisen jäävaelluksen herättämänä. Ajattelin kuinka ihanaa on katsoa vasemmalle, eteen ja oikealle ja nähdä kirkkaassa ilmassa, kilometritolkulla, kävelijöitä odottavia kelkkareittejä risteilemässä saarten lomassa. Ennen vanhaan meri oli yhdistävä elementti, niin kesällä kuin talvellakin, ja samaa vapautta voi kokea edelleen taivaan ja meren kohtaamista katsellessa. Muut jäälläliikkujat levittäytyvät tasaisesti suomalaiseen tapaan kunnioittavan matkan päähän seuraavasta ulkoilijasta ja sehän sopii koirallisellekin hyvin. Kukin kulkee yssikseen ja omaan suuntaansa.
Sitaatti alussa on Axel Munthen kirjasta Huvila meren rannalla. Yksi noista harvoista tarpeellisista kirjoista.

Eletään kevättä ja talvea

2009-02-10T03:06:00.000-08:00

Nopsa sai omat ihmiset ! Uusi perhe sai mukavaa tekemistä aktiivisen, motorisesti lahjakkaan ja oppivaisen Nopsan hahmossa. Näpsä luulee olevansa kotonaan; sen verran rennosti ja levollisesti sen arki sujuu koira- ja ihmislaumassamme. Tämä on tosiaan partiksentaimi, jolla on hermoja. Perusasenne Näpsällä on myönteinen ja utelias, joten ulkoilut isojen tyttöjen kanssa sujuvat jo hienosti remmissäkin eikä iso maailma pelota. Lunta on saatu Suomeen ihan kolattavaksi asti, parhaina päivinä kolata sai kolmesti eikä tarvinnut salille menosta murehtia, kun lihaskunto kasvoi ihan omalla pihamaalla lunta lykkiessä. Pikkukoiran lenkkeilyä hanki ei estä, mutta hidastaa oleellisesti. Ihailla täytyy noita rohkeita loikkia päin kinoksia, vaikkei pienellä ole tietoa tapaako tassut maata ollenkaan. Voi vaan kuvitella myös miltä rapsakka pakkaslumi tuntuu pennun paljaalla nahkamassulla. Rillan perässä kiihdyttäessään Näpsä, aina yhtä suurella optimismilla varustettuna, kiitää kohti kinosta vain huomatakseen taas vauhdin pudonneen sadasta nollaan ja Rillan häipyvän lumipilveen.
Näpsä on kohtalaisen itsenäinen tyttö ja luulenkin tämän tytön motivoinnin tapahtuvan parhaiten hyväksikäyttämällä tuota erikoisen suurta taistelu-/leikkimisentahtoa, joka ilmenee loputtoman innokkaan räsynvetokaverin ominaisuudessa. Vanhasta pyyheliinasta solmittu vetolelu saa kyytiä Näpsän päästessä vauhtiin. Kaikki vajaa kahdeksan kiloa on pelissä mukana ja äänitehosteet mahtavat.
Oppivainenkin Näpsä näyttää olevan. Suuria intohimoja herättävä Royal Canin saadaan nykyään nautituksi ihan sivistyneesti. Näpsä tietää, että ensin kuppi laskeutuu Ruutille, sitten Aavalle, Rillalle ja vasta sitten Näpsälle. Pentu odottaa ja seuraa seremoniaa hartaana eikä yritä varastaa vuoroa muilta. Henkilökohtaisesti kunnioitan kaikkia eläviä, joilla ilmenee malttia, harkintaa ja himojen hallintaa ruoan ollessa kyseessä. Tiedän sen olevan vaikeaa...

Historiaa; koirat

2009-02-03T03:09:00.000-08:00

Blogin luonteen vuoksi painotan tiedottamisen koiriini eli näihin partacollieystäviin joiden seurasta olen saanut nauttia jo kohta 28 vuotta. Persooniin, joiden luonteiden kuvailu on vaikeaa ja haasteellista, koska jokainen on niin kovasti vain oma itsensä eikä toisin voisi ollakaan. Eli ensimmäinen koirani Posse, Hill Trails Black Gay, oli kookas, nopea ja vahvaluonteinen uros. Possen seura oli korvaamattoman tärkeää murrosvuosina, jolloin tuntuu ettei mikään muu ole pysyvää kuin muutos. Kuulostaa kliseiseltä, mutta siinä vaiheessa ihmisentaimella on kovasti käyttöä tälle pyyteettömälle puhtaalle kiintymykselle, jota Possen kaltaiselta älykkäältä ystävältä sain. Possen kanssa osallistuimme yhden illan telineisiin tutustumisen jälkeen agilitynäytökseen Raahen jäähallissa vuonna 1986. Se oli jotain ihan uutta. Possella ei ollut vaikeuksia esteissä, ainoastaan rengas tahtoi aina ylittyä sieltä yläriman yli, koska Posse oli iso ja kova poika hyppäämään. Puiston penkit ja pk-esteet ylittyivät aina ohimennen, jos sattuivat leikin varrella kohdalle. Siihen maailman aikaan koulutuskentällä venyttiin tuntikausia ja koirat leikkivät ennen ja jälkeen treenin. Ei tavoitteellista, mutta lupsakkaa. Possen kanssa jouduttiin töihin kerhon toimijoiden vähyyden takia ja minut lykättiin koulutusohjaajakurssille, jonka jälkeen ohjasin harjoituksia muille sillä seurauksella, että Posse oppi noudattamaan komentoja; liikkeelle, käännös oikeaan, liike seis ja niin eteenpäin. Oma suoritus siis kärsi, muttei se sen suuremmin häirinnyt. Muutenkin tässä koirailussa minulle hauskaa on juuri tämä matka eikä maali. Samaan tapaan kuin purjehtimaan lähtiessä ollaan perillä jo kun köysi irtoaa. Posse eli 14-vuotiaaksi, mutta aivan liian vähän aikaa sittenkin. Ikävä.
Possen kanssa valitsemani puoliso löytyi 1987 ja seuraava partis olikin jo kahden ihmisen valinta. Korppu saatiin 1990. Nimi löytyi Astrid Lindgreniltä. Posse oli ilmetty isoveli Jonatan ja pikkuveljeksi löytyi Korppu, kanelikorpun värinen ja muutenkin makee poika. Korppua vahvempaa, avoimempaa ja rennompaa partista en ole tavannut. Korppu ei ollut kovin iso, mutta jostain kumpusi sellainen itsevarmuus, jonka ansiosta arki oli helppoa tämän koiran kanssa. Korppu oli viisas ja diplomaattinen. Ei madellut eikä provosoinut. Tuli toimeen kaikkien koirien kanssa ja rakasti ihmisiä. Näiden poikien kanssa kelpasi kulkea ja mehän kuljimme. 90-luvun alku oli aktiivista aikaa, jolloin kuljettiin näyttelyissä, leireillä ja agilityleireillä, ja aina oli mukavaa. ( Pientä kultausta saattaa ajan kuluminen kerryttää näihin juttuihin, mutta siihen on lupa.) Korpulla oli onneksi isäntä, josta löytyi sen verran kilpailuviettiä, että pari pääsi toteuttamaan itseään agility-kentille. Kakkosluokkaan pääsivät, mutta sitten lajin vaatimukset kovenivat ja harrastus jäi. Korppu sairastui kahdeksanvuotiaana Addisonin-tautiin ja koska en ollut saanut pentua Korpulta, niin halusin sen ehdottomasti sitten Korpun siskolta. Varatessani pentua en vielä tiennyt Korpun sairaudesta ja se tilanne olisikin saanut miettimään asiaa uudemman kerran. Siskontyttö tuli ja ontuminen alkoi kaksi kuukautta myöhemmin. Ruutille diagnosoitiin panostiitti, joka sitten vuoden vanhana muuttui pahaksi nivelrikoksi kyynärnivelissä. Polvissakin on ongelmaa ja kahden vuoden iässä Ruutin elämä oli lähellä loppuaan. Kipulääkkeitä syötiin kuin leipää ja liikut olivat vähissä. Perhe oli siinä vaiheessa kasvanut viisihenkiseksi ja Ruuti ei tahtonut jaksaa lasten hälinää ja ärtyi ymmärrettävästi helposti. Jotain positiivista jaloissa kuitenkin tapahtui, koska Ruuti täyttää kohta 11 vuotta ja kulkee vielä kohtalaisia lenkkejäkin eikä lääkkeitä kipuun ole syöty tänä aikana kuin ihan satunnaisesti. Ruuti on kipujensa koulima nöyrä, iso koira, joka yrittää olla pieni ja huomaamaton, koska tuntee itsensä muita huonommaksi. Ruutilla on iso sydän ja höperyyteen asti positiivinen perusasenne. Ruutin palvonta on liikuttavaa ja sydäntäsärkevää. Tässä on koira, joka on ollut romu nivelistään pikkupennusta saakka ja silti jaksaa yrittää täysillä ja antaa kaikkensa.
Aava on tämän perheen ainoa oikea aikuinen. Vakava ja vastuuntuntoinen huolehtija. Aava on vahvaviettinen selviytyjä, joka huolehtii lapsistani kuin omistaan ja jolla on aina varasuunnitelma maailmanlopun varalta mietittynä. Aava on myös koiristamme musikaalisin. Taiteellinen sielu, jonka huulet saa rullalle vanhimman tyttären viulunsoitto, varsinkin muutama tietty kappale. Meeri onkin miettinyt, että meneekö kappale silloin erityisen hyvin vai erityisen pieleen, kun Aava oikein innostuu laulamaan. Aavalla on muutamia tuttavia, joiden läheisyys muuttaa ison koiran ihan pennuksi. Emäntää ärsyttää suunnattomasti joutuessaan seuraamaan sivusta, kun hyvä ystävä menettää järkensä ja pomppii, pussaa, pomppii ja pussaa. Aava on kaunis, ja Aavan hiekkaisen utuinen katse ei unohdu. Aavalta toivotaan kovasti lapsia ensi kesälle. Tiedän, että siihen tarvitaan muutakin kuin toivomista eli hösseliksi pistetään alkukesästä.
Kaksivuotias Rilla on luonteva jatkumo sarjassamme. Rillan takaa löytyy viiden polven takaa Possen sisko ja muitakin tuttuja koiria, eli päätös valinnasta oli helppo ja luonnollinen. Rilla on nokkela ja voimakastahtoinen tyttö. En ole kuullut muista koirista, jotka olisivat keksineet vastaavaa. Aktivointipallo, jonka pyörittely Rillalta kyllä sujuvasti onnistuu, on vielä vaivattomampaa tyhjentää kantamalla se yläkertaan, pistämällä se pomppimaan portaita alas ja sitten vain imuroida portaat omaan tahtiin. Plussaa on, jos portaiden alapäässä on nukkumassa joku vanha koira , joka säikähtää melua ja säntää pallon alta pois. Rillasta tulee joskus Lassi ja Leevi sarjakuvan Lassi mieleen. Rilla, kuten myös Lassi, käyttää paljon energiaa saadakseen arjestaan hieman jännittävämpää. Rutiinit ja järjestys ovat sekoittamista varten! Rilla on myös hellä ja nauttii läheisyydestä. Tämä koira nukkuu isännän ja emännän välissä, saunoo lasten kanssa ja vartioi marsun seikkailuja lattialla. Rilla myös siivoaa marsun pipanat tarpeen tullen. Eräänlainen aktivointilelu siis marsukin, ainakin Rillan mielestä. Tyhjentävästi ei näistä kavereista voi kertoa, koneesta loppuu muste, mutta tässä vähän alkuun tarinaa.

Frostcape-pennut; Voi mikä onni

2009-02-02T04:18:00.000-08:00

Meillä on vieraita. Neidit Näpsä ja Nopsa saapuivat rikastamaan arkeamme. Saan olla sijaisäitinä näille ihanille tyttösille, jotka sopeutuivat rytmeihimme ennätysnopeasti ja jaksavat leikittää koko viisihenkistä perhettämme. Tyttösillä on ikää kolme kuukautta ja uskomatonta, mutta totta, kukaan ei ole tajunnut tarvitsevansa juuri tällaista pusuterapiaa, joka tappaa lamaa tehokkaammin kuin mikään muu investointi. Keskitalvi on varmasti vähiten suosittu koiranhankinta-ajankohta, mutta siltikään en ymmärrä miten omat ihmiset voivat näiltä olla vielä hukassa. Rohkeasti pienet ovat saaneet opetella koiralauman sääntöjä välillä kantapään kautta, mutta nöyränä ymmärtämään rajat riehumiselle, jota vanhemmat nartut eivät aina sulata. Ohi saa juosta, pahki ei. Huushollin ympäri saa juosta viisi kertaa, kuudes on liikaa. Suojavyöhyke: Rilla, 1m, Ruuti, 0,5 m ja Aava nukkuu vaikka kylki kyljessä, mutta ruoasta ja kupeista ei edes keskustella. Nopsa on ilmiömäinen katsekontaktissaan. Seuraa, kuulee ja reagoi salamana; olisi oikein mukava koulutettava. Nopsa kaipaa uuden oppimista.
Näpsä on ehkä aavistuksen itsenäisempi ja rauhallisempi. Näpsällä pysyy tassut maassa tervehdittäessä vaikka koko koira on mutkalla ja häntä viuhtoo. Nopsa ehtii moikata edestä, takaa ja vasemmalta ennen kuin silityskäsi on ylettynyt tervehtimään. Näistä on pakko luopua, mutta teen jo valmiiksi työtä tulevalle omistajalle, jotta yhteiselo lähtisi parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin. Käsittämättömän hienosti tytöt tekevät tarpeensa pääasiassa ulos ja sisällä piirulleen paperille ja pienet palautteet murahtamalla ja kiitoksella toimivat ja toteutuvat ihmeen hienosti. "Käsittämättömän viisaita lapsia" kehuin kasvattajalle, Johannallekin heti ensimmäisten päivien jälkeen. Lisätiedot kennel Frostcape tai harju.leena at gmail.com

Historiaa; miksi partis

2009-02-02T02:21:00.000-08:00

Leena ja partikset. Se on se lähtöasetelma kaikkeen tässä elämänmittaisessa tiessä, jota kuljen. Kuulostaa naiivilta, mutta joku selkeä ominaisuus meitä yksilöinä määrittää, kutakin erilaisin elementein ja kokonaisuuksin, ja olla partiksen omistama on mielestäni aivan yhtälailla sisäsyntyinen ominaisuus kuin mikä tahansa muukin tyypittelyn tai erittelyn aihe.
Ajanlaskuni alusta muistan eri ikäkauteni aina perioideina kuten; "silloin kun meillä oli Penni" tai "Mirrin aikaan". Lomamatkoilla vanhempieni kanssa nähtävyydet ja maisemat, joita katseeni haki, löytyivät tavallisesti maanrajasta ja niillä oli tavallisesti neljä jalkaa.
Tein itseni tarpeelliseksi ulkoiluttamalla kotikylän koiria suomen pystykorvasta afgaaniin ja keräsin samalla itselleni käsityksen siitä parhaasta, minulle parhaiten sopivasta koirasta, jonka varmasti joskus omakseni saisin. Vuosikausia valmentauduin vastaanottamaan KOIRAA. Kolmetoistavuotiaana vanhempani kokivat minun olevan valmis ja vakaumuksessani testattu. Vastaukset kysymyksiin; millainen, mistä ja milloin, teettivät työtä, koska ymmärsin kysymyksen olevan vaikea ja nuoren elämässä yksi merkityksellisimmistä, joihin olin törmännyt. Tiesin mitä EN halunnut. Ei metsästysviettiä. Olin tutustunut useisiin lintukoiriin ja noutajiin ja tiesin etten halua jäädä varikselle kakkoseksi. Vinttikoira ei siinä herkässä kehitysvaiheessa tuntunut sopivalta, koska tyyni viileys ja tyylikkyys tuntuivat jättävän minut toisarvoiseksi rakkauden kerjäläiseksi koira-omistaja-suhteessa. Pienet koirat taas; no ne vain olivat liian pieniä. Keskityin paimeniin. Jo moneen kertaan luetut koirakirjat uudelleen lukuun ja ominaisuuksia summaamaan. Partacollieta en ollut koskaan nähnyt, mutta muutaman collien tunsin ja pidin niistä. ( Entisajan collieissa oli tosiaan vähän partismaisiakin tyyppejä. Rentoja ja vahvoja uroksia, joilla oli karismaa vaikka muille jakaa.) Kennelliittoon soitettiin ja tentattiin rotuneuvojaa huolellisesti. Ennen nettiaikaa keinot olivat vähissä pentua hankittaessa, varsinkin näin ekakertalaiselle. Suuri onnenpotku minulle oli partacollie-kennelin ilmoitus Hesarissa keväällä 1981. Pistin isän soittamaan välittömästi ettei vaan tilaisuus mene sivu suun ja onnenpäiväksi muuttui se päivä, kun Posse-partis varattiin. Jälkeenpäin tajusin kuinka hyvä onni minulla oli mukana siinä summassa koiraa varatessani, kun kasvattajaksi osoittautui yksi ansioituneimmista ja rotua pisimpään harrastaneista kasvattajista ja yhdistelmäkin sittemmin vahvan jälkensä rotuun jättäneeksi pentueeksi. Pispalan täti suhtautui ymmärrettävästi terveellisellä varauksella kaukaiseen, alaikäiseen pennunostajaan ja ehdotti muutaman päivän sisäänajoa partismaailmaan, johon suostuin innoissani. Kesällä ajelin junalla partisoppiin ja näin elämäni ensimmäiset elävät partacolliet. Leenalla oli kotona silloin Possen äiti, Brambledale Billter Doux ja Jassi, Willowmead Spring Fantasy. Possen sisko, Hill Trails Black Girl, jäi kolmanneksi koiraksi kasvattajalleen. Elin unelmaa, oikeata koiratytön päiväunta. Lenkitin koiria Leenan poikien opastamana, opettelin harjausta, kynsien leikkuuta ja yleensä partiksen kanssa elämistä. Minua tarkkailtiin, tunsin sen ja tiesin, että kaksi ruskeaa silmäparia seurasi, varmasti joskus huolestuneenakin, yrityksiäni. Siis todellakin Leenan tarkkailun lisäksi minusta joskus tuntui, että partisäiti katsoi minua ihanilla, lammikonsyvillä silmillään kysyvästi ja miettien, että mitenkähän tässä käy.